-
Tympeän talven tinttejä
Tänä talvena saimme Varsinais-Suomessa maistiaisia siitä, millaisia ilmastonmuutoksen murjomat talvet tulevat jatkossa olemaan. Märkää, lunta, vettä, jäätä, pilvistä, tuulta. Jopa tammikuun pakkasjakso oli pääosin pilvistä. Tällä kertaa virittelin kotipihan lisäksi myös metsäruokinnan pieneen, kallioiseen talousmetsälänttiin. Talousmetsäläntti on peltojen ja taimikoiden puristuksessa, joten varsinaisestä metsästä ei voi puhua, mutta jotain nyt kuitenkin. Kallioisen, valoisan paikan valitsin…
-
Joulukuun räpsyjä
Varsinais-Suomessa talven pakkaskausi taisi tällä kertaa ajoittua joulukuun alkuun. Lumesta ei tietenkään ole tietoakaan, mutta onpahan kuivaa ja sen verran maassakin huurretta että on edes hiukan valoisampaa. Eräänä pakkasaamuna poikkesin Ruissalossa. Lintupuolella oli hyvin hiljaista, mutta aamun valot olivat todella komeat ja räpsäisin pari kuvaa E-M1X + M.Zuiko 12-100/4 -yhdistelmällä käsivaralta. Rungon ja optiikan vakaajat…
-
Heinäkuun sekalaiset
Heinäkuun sekalaisissa esiintyvät Littoistenjärveltä tukkasotkapoikue, nokikana ja kalastava silkkiuikku. Kotipihan terassilla on intoutunut vierailemaan tavanomaisen tinttiparven lisäksi närhiporukka ja useampi käpytikka. Linnut tulevat napsimaan makupaloja alle kahden metrin päästä kun istuskelemme rouvan kanssa terassilla. Närhille ja erityisesti käpytikoille tämä on hiukan epätyypillistä käytöstä. Hauskaa seurailtavaa. Tietää samalla myös sitä, että varsinainen talviruokinta pitää aloittaa huomattavasti…
-
Birds in the Woods
These photos were shot in the woods near Tampere during November 2018 – March 2019. My friend Jouko and I kept bird feeding places and they become very popular.