-
Vuosi vaihtui

Valitettavasti sama hallitus jatkaa. Susia lahdataan tussareidenpiiput punaisina. Lahtauksen tekee lailliseksi laki, jonka hallitus runnoi läpi menetelmin, joihin todennäköisesti palataan myöhemmin leivättömän pöydän ääressä. Eduskunnassa lain puolelle asettuivat hallituspuolueiden lisäksi oppositiosta demarit ja kepu. Metsästäjäjärjestöjen lobbaukset on lakia valmisteltaessa salattu, ne ovat lisahtaneet julkisuuteen vasta myöhemmin. Hallitusohjelmassa toitotetaan faktoihin ja tutkimukseen perustuvaa lainsäädäntöä, mutta todellisuus…
-
Valkeata joulua?

No ei. Ei tarvitse kahlata lumessa tänäkään jouluna. Sen sijaan pimeyttä ja vettä on piisannut yli äyräiden. Poikkesin viime viikolla iltakävelyllä Tampereen keskustassa, joulumieltä ja sillä lailla, tiedättehän. Vettäkin satoi sopivasti luoden talvista joulutunnelmaa. Hei tonttu-ukot hyppikäätte! Mieleen on iskostunut suomalainen viihdeohjelma, ajankohta täytyy olla 70-lukua, koska ohjelma oli mustavalkoinen: Matti “Piikkis” Kuusla tanssii paskaiset…
-
Roinaa ojasta vai allikosta?

Tilatako objektiivin neopreenisuoja Pohjois-Amerikan Yhdysvalloista vai Kiinasta? Siinäpä kaksi toinen toistaan kehnompaa vaihtoehtoa. Yhdysvallat on ällistyttävän nopeasti siirtynyt äärikonservatiiviseen ja autoritaariseen suuntaan, jota johtaa narsistinen liikemiesjoukkio ja joka on heittänyt hyviin ja herrasmiesmäisiin suhteisiin perustuvan diplomatian ojaan. Ei kannata kuvitellakaan, että Trumpin väistyessä asiat muuttuisivat parempaan suuntaan. Ja siinä maassa (käsittääkseni ne siellä edelleen tehdään)…
-
Ison valkoisen pikkuveli

OM-Systems julkaista päräytti syksyllä isolle valkoiselle zoomille pikkuveljen, M.Zuiko 50-200 f/2.8 IS Pro:n. Teknisiä speksejä en tässä käy laajemmin läpi, mutta jotain oleellisimpia kuitenkin. Lyhin tarkennusetäisyys 78 cm läpi polttovälialueen, myös telejatkeiden MC-14 ja MC-20 kanssa. Vakaajassa ei todellakaan moitittavaa. M.Zuiko 40-150 f/2.8 Pron kuvanlaatu on todella hyvä, tämä painii vielä ihan eri sarjassa. Samoin…
-
Viimeinen lento

Syyskuussa kävin Uniquetravelin viini- ja ruokareissulla Italiassa aivan Marchen eteläosassa lähellä Abruzzoa. Marche on todella kaunista seutua, vuoristoa ja Adrianmeren rantaa. Jollain tapaa hyvin toscanamaista. Ruoka on tietenkin aivan loistavaa. Jännä ilmiö on se, että rannikon ravintoloissa syödään luonnollisesti meren antimia, mutta heti kun mennään muutama kilometri sisämaahan päin, niin merenelävistä ei ole enää tietoakaan.…