Olli Kanerva

Mostly photographs.

Tag: olympus

  • Sateen sattuessa

    Sateen sattuessa

    Kun lueskelee kuvaajien kokemuksia kuvauskaluston säänkestosta, niin olen saanut sen vaikutelman että kuvauskalusto jakautuu tässä suhteessa suunnilleen kolmeen ryhmään: Edellä kuvattu alkeellinen pohdiskelu putkahti mieleen, kun olin kaakkurammella kuvailemassa ja sääennusteiden vastaisesti taivaalta rojahti runsaammanpuoleinen, pidempikestoinen kesäsade. Omalla kohdallani on se onni, että käyttämäni kalusto kuuluu tuohon alimmaiseen ryhmään: sade ei aiheuta minkäänlaisia suojaustoimenpiteitä. Takavuosina…

  • Teerenpeliä

    Teerenpeliä

    Löysin eteläisimmässä Suomessa olevan suopahasen viime kesänä kun etsiskelin mahdollisia kaakkurilampia. Kaakkureita ei ollut, mutta muutoin pieni suoläntti oli todella hieno. Suolla olevassa lammessa piilotteli ilmeisesti pesimätön joutsenpari. Maaliskuun alussa suuntasin suolle aamunkoitteessa tavoitteena pieni lumikenkäily ja tietenkin eväiden syönti. Aamu oli kaikin puolin hieno ja auringon noustessa teeriporukka laskeutui suon laitaan pulisemaan. Katselin ja…

  • Lievät reposet

    Lievät reposet

    Edellisen kerran näin Etelä-Suomessa koronaan asti nousevan revontulimyrskyn 11.9.2004. Onhan tässä välissäkin niitä ollut, tänä talvenakin, mutta olen onnistunut ne syystä tai toisesta missaamaan. Tällä kertaa seurailin tilannetta ja olin sopivaan aikaan sopivalla paikalla. Revontulien kyttääminen on yhä suositumpaa ja kyttäysharrastelun avuksi on saatavilla jo hyvin vertaistukea. Aktiivisimmin seurailen näitä kolmea: Facebook-ryhmä Revontulikyttääjät, ja siellä…

  • White out -tunnelmissa

    White out -tunnelmissa

    Riisitunturi 11.2.2022. Lähdin parkkipaikalta liikkeelle ennen auringonnousua, pakkasta hiukan toistakymmentä astetta. Huipulle menee kovaksi tamppautunut polku, lumikengille ei ollut tarvetta. Huippu on alijäähtyneen sumupilven verhoama, siitä se huurretykky syntyy. Hiukan ennen tunturin huippua valo muuttuu kontrastittomaksi, varjot häviävät, tunnelma on lähes white out. Ilman merkkikeppejä polun paikkaa olisi mahdoton nähdä. Valo on älyttömän upea, kirkas,…

  • Reposia

    Reposia

    Parina edellisenä yönä revontulet loimusivat eteläisintä Suomea myöten. Ensimmäisenä yönä tulet olivat parhaimmillaan, mutta luotin liikaa sääennustuksiin ja luulin taivaan olevan pilvessä aamuyöhön asti. Ei olisi kannattanut luulla. Toisena yönä tulet olivat jo vaimeammat, mutta hienot silti. Toisen yön kuviin olen aika tyytyväinen: tavoittelin pohjoisen taivaan panoraamaa ja tulien heijastusta kuun valaisemasta jään pinnasta. Neljä…