Tämänkertainen haaste on kuva, joka insiproi tekemään tällaisen räpsyn:

Valokuvatorstain kesän jälkeinen haaste on Parasta kesässä.

Tällä kertaa osallistun kesäkuun alussa Muotkatuntureilla otetulla kuvalla, sillä henkilökohtaisen kriisin vuoksi kameran heiluttelu on jäänyt aika lailla vähälle.

Kuva on minulle hyvin henkilökohtainen ja monitasoinen: se tuo muistoja onnellisista hetkistä luonnon keskellä, jolloin odotin kotiinpaluuta - toisaalta kuva kertoo kaiken arvaamattomuudesta ja yllätyksellisyydestä, surusta ja luopumisesta.

Elämä jatkuu, mutta perin toisenlaisena kuin ennen. Ulkoiset asiat ovat kunnossa, mutta yläkerran mattoja on suoristeltava vielä pitkään. Lapsia on kova ikävä - ja niin lapsillakin minua.

Erään hyvin samantapaisesta erostaan kirjoittavan bloggaajan sanoin:

Sitä ihmistä, joka ennen tätä kokemusta olin, ei ole enää olemassakaan. Jotain minussa särkyi korjaamattomaksi. Opettelen loppuelämäni hyväksymään sen.

Näin se menee.

Sitä ihmistä joka minusta tulee, joudun etsimään vielä hetkisen.

Kuvasarjaan tästä.