Olin jälleen eilen muutaman tunnin tinttiruokinnalla. Valoa oli nyt sen verran runsaasti, että kokeilin saada aikaiseksi lentokuvia tinteistä, mutta kyllä on hankalaa hommaa.

Pähkinöillä tintit valojen suhteen sopivaan paikkaan, tarkennus haluttuun kohtaan ja valotus manuaalille. Himmentääkin täytyy yrittää, jotta terävyysaluetta saisi edes hiukan lisää. Auringonpaisteesta huolimatta ISO 1600 riittää juuri ja juuri. Kamera jalustalle ja lankalaukaisin käteen ja loput tuurilla.

Suljin raksutti muutaman tunnin aikana noin 800 kertaa - viisi edes joten kuten kelvollista ruutua. Malliksi jarruttava hömötiainen laskusiivekkeet levällään.

Nokkavikaisia hömiksiä pyörii ruokinnalla hämmästyttävän paljon. Tämän veijarin koukkunokka on kyllä hurjimmasta päästä.

Lisäsin kuvagalleriaan tinttikokoelman kuluneen talven ajalta. Paria kuvaa lukuun ottamatta tintit on kuvattu lähimetsän ruokintapaikalta.

Kemijärven kaupunginhallitus päättää tänään, vaatiiko se StoraEnson sellutehtaan pakkolunastusta itselleen. Tänään pidetään Kemijärvellä myös kokonaan uuden sellutehtaan perustamiskokous.  Kova on Kemijärvellä hinku sellunkeittoon.

On surullista että Kemijärven sellunkeittäjien työpaikat menevät, mutta realismi on usein ikävää: on logistisesti järjetöntä valmistaa Pohjois-Suomessa sellua Keski-Euroopan ja Etelä-Amerikan paperinvalmistusmarkkinoille. Suomen sellu- ja paperitehtaitten tulevaisuus näyttää vaikealta ja tuntuukin kummalliselta että suurilla puunjalostuspaikkakunnilla ei jo hyvissä ajoin valmistauduta väistämättömään muutokseen.

Ei mene kauaakaan kun myös Etelä-Suomen tehtailla naulaillaan ovia kiinni.

Hienot ulkoilusäät jatkuivat koko pääsiäisen. Lauantaiaamuna pakkasmittari näytti viiden aikaan aamulla talven alinta lukemaa: 18 astetta pakkasta. Lähdimme Joukon kanssa Päärinkosken karoja katsomaan. Karat eivät oikein hyvälle kuvaushollille sattuneet, mutta aamu oli upea. Pärrinkosken kuusikoissa mustarastas yritti viserrellä pakkasen kohmettamin leuoin.

Iltapäiväksi lähdin Siikanevalle hiihtelemään. Sää oli tyyni ja upea, eväiden jälkeen makoilin nevan saaressa pälvessä pitkät tovit. Hihtäjiä oli paljon muitakin, mutta myös valitettavasti huvikelkkailijoita, jotka eivät tajua ajelevansa luonnonsuojelualueella.

Tänään oli upea pakkaspäivä, taisi olla eräs tämän talven kylmimmistä aamuista Tampereella: kotimittari näytti aamulla kuuden aikaan 16 astetta pakkasta. Menin tinttiruokinnalle toivoen saavani jokusen kelvollisen kuvan pörhöllään olevista pakkastinteistä, ja jokunen kuva syntyikin.

Ruokinnan tienoilla palokärki touhuilee omiaan ja auringonkukka tuntuu maistuvan metsämyyrällekin.

Brittien matkustuskäyttäytymistä aletaan ehkä penkoa terrorismin vastustamisen nojalla, kertoo The Guardianin verkkoversio. Teknisesti seuranta perustuisi matkakorteilla tehtyjen matkojen analyysiin, joka paljastaisi “epäilyttävää käyttäytymistä” matkustuksessa. Analyysi edellyttäisi myös henkilötietojen ja matkustustapahtumien yhdistämistä, sekä sitä että henkilötiedot ovat oikeita.

Olen erittäin epäluuloinen tämänkaltaisten henkilörekisterien käyttöä kohtaan ja olen niistä muutamaan otteeseen kirjoitellutkin. Erityisesti juuri britit ovat kunnostautuneet henkilötietojen hukkaamisessa.

Joukkoliikenteen maksujärjestelmissä joudutaan käsittelemään henkilötietoja mm. tuettuihin lipputuotteisiin liittyvien henkilötietojen tarkistusten sekä kuluttajansuojan vuoksi. Olennaista on se, että asiakkaat tietävät mitä henkilötiedoilla tehdään ja aina on myös oltava haltijakohtaisia vaihtoehtoja tarjolla.

Matkustustapahtumien ja henkilötietojen yhdistelmällä saadaan aikaiseksi hyvin arkaluontoinen rekisteri. Olen usein toitottanut, että jos tällaisia rekisterejä perustetaan, niin niitä tultaisiin ennen pitkää käyttämään väärin. Rikollisuuden ehkäisyyn on oltava muita keinoja.

Ruokintapaikalla Joukon tuomat läskinpalat saavat kyytiä. Läskistä saa ruutia, jota tarvitaan kevään riennoissa. Ja saattaa tietenkin olla, että luonnon oma ravinto alkaa kevään mittaan ehtyä.

Mutta nyt syödään läskiä!

Eilen illalla poikkesin pihalla hiukan ennen kymmentä ja yllätyksekseni lähialueelta kuului lehtopöllön soidinhuhuilua. Enpä ole moista ennen täällä kuullut, oikein mukava yllätys. Saapa nähdä saako pöllöuroo kumppania itselleen, tai jopa pesuetta lähitienoolle aikaiseksi.

Viime aikojen poliittiset puheenaiheet: pääministeri Vanhasen kunnianloukkausoikeudenkäynti, ulkoministeri Kanervan (ei sukua, lat. huom.) tekstiviestit ja entisen kulttuuriministeri Karpelan (ent. Saarela, ent. Karpela, os. Vienonen) eroaa-ei eroa -pallottelu.

Tasokasta, sanoisin.

Nyt sairaslomalla on ollut aikaa katsella elokuvia, joiden katsomiseen olen odottanut sopivaa hetkeä ja mielentilaa: suomalainen Lupaus ja saksalainen Perikato (Der Untergang).

Lupaus kertoo Lotta-lupauksen tehneistä naisista, tai oikeammin tytöistä, ja heidän kokemuksistaan talvi- ja jatkosotien tehtävissä vuosina 1939 - 44. Äitini (1920 - 2006) oli molemmissa sodissa rintamalottana ja myös siinä mielessä elokuva vaikutti kiinnostavalta. Petyin kuitenkin perin pahoin: elokuva on valitettavan herttasarjamainen kuvaelma hyväosaisista tytönhempukoista. Raadolliset kokemukset, kuten esimerkiksi erään lotan kokemukset venäläisten vankileirillä, sivuutettiin lähes kokonaan. Äitini jutteli jonkun verran sota-ajan kokemuksistaan, mutta niistä ei olisi tämän kiiltokuvaelokuvan käsikirjoitukseksi ollut.

Perikato tehtiin Saksassa melkoisen kohun saattelemana: esitetäänhän elokuvassa myös Hitlerin inhimillinen puoli. Elokuva oli ilmestyessään myös ensimmäinen saksalainen kuvaus Hitlerin lähipiirin loppuhetkistä.

Perikato on erittäin vaikuttava elokuva, joka onnistuu vaikeissa hetkissään hyvin. Siinä on myös aidosti pakahduttavia kohtauksia, esimerkiksi kun rouva Göbbels murhaa jääkylmästi omat lapsensa jotta eivät näkisi kansallissosialismin tuhoa ja ryhtyy sen jälkeen ilmeettömänä pelaamaan pasianssia.

Aidosti pasifistinen sotaelokuva.